Keilailu
Keilailu on pallopeli, jossa pyrkimyksenä on palloa rataa pitkin vierittämällä kaataa puisia, muovipäällysteisiä keiloja. Suosituin keilailumuoto on amerikkalaisperäinen versio (engl. bowling tai ten-pin), jossa keiloja on kymmenen kappaletta ja ne sijaitsevat 60 jalan mittaisen keilaradan päässä, symmetrisessä kolmiossa keilapöydällä.
Kullakin pelaajalla on kaksi heittoyritystä kaataa keilapatteri keilapallolla. Tarkoitus on oikeakätisellä keilaajalla osua hieman kärkikeilan oikealle puolelle niin sanottuun taskuun, jonka muodostavat keilat yksi ja kolme. Vasenkätisellä vastaavat keilat ovat yksi ja kaksi. Mikäli ensimmäisellä yrityksellä pelaaja kaataa kaikki kymmenen keilaa, hän tekee kaadon.
Mikäli keiloja jää pystyyn ensimmäisen heiton jälkeen, keilaaja saa toisen heittovuoron, paikkoheiton. Jos keilaaja onnistuu poistamaan keilapöydälle jääneet keilat, hän tekee paikon. Jättö eli missi tapahtuu, mikäli keilaaja ei kahdella heittovuorollaan saa poistettua kaikkia kymmentä keilaa keilapöydältä. Maksimipistemäärä kymmenen keilan keilailussa on 300 pistettä, joka voidaan saavuttaa heittämällä 12 kaatoa yhteen sarjaan.
Kymmenen keilan keilailu on yksi maailman vaativimmista taitolajeista, sillä äärimmäisen tarkkuuden lisäksi huippukeilaajan on osattava ottaa huomioon myös ratojen silloinen öljyprofiili sekä pelattavan alustan kitkaisuus. Jotta keilat saataisiin kaatumaan mahdollisimman tehokkaasti, on heittäjän saatava palloonsa oikea tulokulma keiloihin nähden sekä riittävä kitka rataa vasten. Tämän takia huippukeilaajat käyttävät pallossaan voimakasta kierrettä. Oikeanlaisen kierteen tekeminen palloon vaatii melko vaativaa teknistä suoritusta, joten aloittelijan on syytä aloittaa vain heittämällä suoraan kohti keiloja. Tulokulmaan vaikuttaa pallon liike radalla, johon vaikuttavat pallon vauhti, pyörintäsuunta, pyörinnän määrä sekä itse pallo, jota käytetään. Oikeanlaisen pallon valinta onkin keilaajalle tärkeää, jotta maksimaalinen hyöty radasta saadaan irti. Pallo on saatava “lukemaan” rataa oikealla tavalla, jotta kaatoprosentti tulisi mahdollisimman korkeaksi. Väärällä tavalla taskuun osuva pallo jättää helposti pystyyn yhden tai useamman keilan, vaikka osuma päällepäin näyttää oikeanlaiselta.
Oikea pelitapa (pyörintä, vauhti, pallo jne.) eri radoilla on kiinni siitä, miten radat on öljytty. Juuri ratojen öljyäminen ei tee keilailusta ainoastaan tarkkuuslajia, vaan keilaajan on osattava löytää myös oikea pelitapa ja pallo, jotta tulokulma keiloihin olisi oikea.
Pisteidenlaskua
Yksi keilasarja koostuu kymmenestä ruudusta. Yhdeksään ensimmäiseen ruutuun saa heittää kaksi heittoa, jos ensimmäinen heitto ei ole kaato ja kymmenenteen ruutuun heitetään kolme heittoa, jos ensimmäinen heitto on kaato tai toinen heitto on paikko.
Jokaisesta heitosta saa pisteitä yhtä paljon kuin on kaadettuja keiloja. Jos heitto on kaato, kyseisen ruudun pisteisiin lasketaan mukaan lisäksi kahden seuraavan heiton pisteet ja paikon jälkeen lasketaan ruutuun mukaan seuraavan yhden heiton pisteet. Ruudun pisteet lasketaan ja merkitään vasta kun kaikki ruutuun tarvittavat heitot on heitetty, esimerkiksi kaadon jälkeen on heitettävä ensin kaksi heittoa ennen kuin pisteet voidaan laskea. Maksimipisteet 300 saadaan, kun heitetään 12 kaatoa peräkkäin, jolloin jokaista ruutua kohti tulee 30 pistettä.

